Jälleen yksi aamu alkoi vessanpöntön kosiskelulla. Mikon juhlista oli kulunut jo viikko ja sen ajan olin yrittänyt vain olla mahdollisimman vähäpuheinen, etten lipsauttaisi mitään Mikosta ja minusta. Oli vaikea pitää asiaa sisällään. Itkin yleensä huoneessani yksinään ja olin maassa muutenkin bileiden tapahtumien vuoksi. Poliisille en halunnut mennä, sillä Miko saa varmasti keploteltua itsensä siitä ulos. Olinhan minäkin kännissä silloin.
Päivät ja viikot vain vilitsivät ohitseni. Minä itkin ja surin yksinään, enkä voinut puhua kenellekään tilanteestani. Kampuksella oli muutenkin vain juoruilevia akkoja, joita kiinnosti tietää joka ikinen salaisuus tai asia. Siitä se sitten vain lähtisi vyörymään. Pian kaikki tietäisi tarinani. Sitä minä en halunnut. Yritin keskittyä opiskelemiseen. Opiskelin hullun lailla, itkukohtauksieni välillä. Yritin saada siitä lohtua. En minä siltikään mitään enää tajunnut.
Painonikin oli lähtenyt nousemaan. Aamupahoinvoinnista huolimatta jatkoin juoksumaton vakiokäyttämistä. Päivät kului ja minun paino pysyi ihan samana. Se oli todella turhauttavaa.
Minä olen ollut aina vähän laihanpuoleinen ja nyt minulla onkin sitten ikiaikainen pömppömaha.
Teki mieli purkaa raivoaan johonkin, Mikoon.
Lopulta osasin yhdistää aamupahoinvoinnin, lihomisen ja Mikon bileiden tapahtuman.
Mä olisin raskaaana...ei en mä voi olla..
Päätin hakeutua lääkäriin ja mennäkin heti seuraavana päivänä testeihin. Sen jälkeen hankkisin Mikon käsiini.
Seuraavana päivänä kirjauduin sairaalalle. Sain ihan oman huoneenkin. Minua käskettiin vaihtamaan rennommat vaatteet ja niin hain laukustani oman yöpaitani.
Sen jälkeen kävin sängylle odottelemaan tohtoria.
Tunsin pian polttavaa kihelmöintiä vatsassani ja nousin sängyltä. En ehtinyt pidemmälle kun mahani pompsahti isommaksi. Olin järkyttynyt. Tämä siis oli totta. Tämä on Mikon syytä.
Tohtorikin tuli tapaamaan minua ja kertoi nuorien äitiydestä. Tohtori ei kertoisi tilanteestani kellekään ja kaupungilta saisi jotain apurahojakin.
Yhtäkkiä mieleeni tuli hullu ajatus. Minä pitäisin tämän lapsen. Kerroin asiasta tohtorille ja tämä vain virkkoi "Luulenpa että sinusta tulee hyvä äiti, nähdään sitten parin viikon päästä."
Mitä tämä tästä tiesi. Miten voisin opiskella raskaana ollessani. Mitä muut sanovat? Entä Miko?
Seuraavana päivänä tapasin Mikon. Tämän tullessa luokseni. Päätin vain kertoa hänelle, että "odotan lasta sinulle".
Miko alkoi heti väittä'mään vastaan: Minä en ole tämän lapsen isä, sinä olet kyllä varmasti huorinut jonkun muun kanssa ja nyt et vain muista kenen.
Minä menin lukkoon. Läimäytin Mikoa ja käskin häipyä helvettiin minun elämästäni.
Mikon takia olin nyt pieniin päin. Minun täytyisi selvitä tästä ihan yksin.
Mukula kasvoi kovaa vauhtia. Olin jo tottunut ajatukseen. Mikoa en elämääni enää tarvitsisi. Vanhemmilleni kerron aikanaan, koska muuten he luultavasti hakisivat minut heti pois aborttia tekemään. Uusi alku olisi kohdalleen. Minulle ja lapselleni.
Soitin neuvolaani. Siellä vastasi tuttu nainen.
- Hei, minulle pitäisi varata aika taas tarkistuksiin..?
"Kyllä, kävisikö heti tänään tuossa parin tunnin päästä?"
- Kyllä, oikein hyvin. Kiitos.
Päätin lähteä heti neuvolalle. Kävisin samalla matkalla parissa vauvanvaate-liikkeessä.
Istahdin jälleen sängylle. Otin pöydältä kirjan, joka oli opas odottajille. Päätin huvikseen lukea sitä vähän. "Äidin mielialan muutoksen ovat normaalia" Jep, kyllä tässä jotain itua oli.
Päätin vielä kotimatkallani käydä ostamassa keltaisen potkupuvun vauvalleni. Teki mieli ostamaan sille vaikka mitä.
Tohtori saapui paikalle myhäillen ja vilkaisi ilostuneena vatsaani.
"Lapsesi kasvaa kovaa vauhtia, haluaisitko tietää onko se tyttö vai poika?"
En halunnut tietää. Jotenkin se tuntui vieraalta.
Kävimme tohtorin kanssa läpi minun painoni ja sitten minulta otettiin myös verikoe. Tuloksia odotellassa jäin huoneeseen.
Vauva oli kasvanut roimasti viime kerralla se oli ollut todella pieni mytty vain ruudulla. Nyt se oli jo selkeästi havaittavissa. Pienet kädet ja jalat, jotka olivat vatsassani. Synnytykseeni ei olisi hirveän pitkä aika enää, noin kuukausi tohtorin mukaan.
Minä olin tehnyt päätöksen opiskelujen suhteen. En ollut pitkään aikaan tehnyt läksyjä tai lopputyötä. Pari luentoakin oli jäänyt väliin. Päätin keskeyttää opinnot.
Olin hakenut kunnaltakin jo apurahan, jotta saisin vuokrakämpän. Sillä rahalla saisin ostettua ruokaa ja muita tarvitsemiani asioita. Sitten kun vauva olisi syntynyt hakisin töitä jostain.
Elämäni ei menisi siten miten tahdon, mutta se ei kuitenkaan ihan heti päättyisi.
Kävellessäni kotiin kävin ostamssa pari vaatetta pikkuiselleni. Olin löytänyt ihan hyvän kämpän itselleni ja lapselleni. Loppuajan raskaudestani asuisin siellä. Viimeinen matka asuntolalle, viimeiset tervehtimiset tutuilta. Onnentoivotukset.
Lähto tuntui kuitenkin jotenkin haikealta. Täällä olin itsenäistynyt.
Nousin kuitenkin pian taksin kyytiin ja huristin pois kohti uutta elämääni. Taas.
------------------------------------
Tähän päättyy 3. osa.
Kommentteja.
- Jassu
Kommentit